Tough mudder

Elikkä olin tossa muutama viikko sitten Tough Mudder nimisessä tapahtumassa. Lauantain työskentelin vapaaehtoisena ja päivä oli ihan älyttömän hauska. Mentiin sinne yhdessä muutaman muun au pair tytön kanssa (jotka tosin feidasin aika pian heh...). Päästiin iloksemme avutstamaan maaliviivalle, jossa aluksi täytettiin vesimukeja väsyneille kilpailijoille. Sitä kun oli tehty jonkin aikaa, niin mä pääsin mun toivomaanikin hommaan, elikkä ihan siihen maaliviivalle laittamaan niitä headbandeja kilpailijoiden päähän. En olisi ikinä uskonut kuinka hauskaa sekin voi olla. Oli hauska seurata miltä ihmiset näyttivät siinä vaiheessa kun pääsivät maaliin asti. Osa oli umpimudassa ja aivan kuolleen näköisiä, kun taas jotkut näyttivät siltä kun olisivat tulossa kevyeltä sunnuntaikävelyltä, hah. Sain myös varmaan tuhansia mutahaleja ja näytin loppujenlopuksi siltä että olisin itsekin kyseisen radan juossut. Sitten jossain vaiheessa kun rupesi auringonpaahteessa seisominen ottaa päähän niin siirryin sitten kaljatelttaan auttelemaan.


Mähän en siis olisi saanut kyseiseen rataan osallistua, mutta siinä lauantaina tapahtumaa seuraillessa mä päätin että hitot lääkäreistä, mähän juoksen tän huomenna. :D Ja näinhän siinä sitten kävi. Sunnuntaina laitoinkin sitten herätyksen kuudelta soimaan ja tytöt tulivatkin mut pian nappaamaan kyytiin ja ajettin takaisin tapahtumapaikalle. Hieman siinä papereita täytellessä ja odotellessa rupesi jo jännittämään. Ratahan on siis 20kilometriä pitkä ja sisälsi 18 erilaista estettä. Esteethän ovat siis Britannian armeijan erikoisjoukkojen suunnittelemia, että mistään ihan leikistä ei ole kyse. Osallistuttaessa pitää siis allekirjoittaa niin kutsuttu "Death Waiver", jossa otat kaiken vastuun itsellesi ja luovut oikeudesta haastaa järjestäjän oikeuteen jos loukkaannut, kuolet tms. Tapahtumia on järjestetty muistaakseni kolmen vuoden ajan, ja yksi kuolemantapaus on ollut. Luunmurtumia ja muita loukkaantumisia sitten huomattavasti enemmän.


Esteet saatta tosiaan vähän vaihdella eri tapahtumapaikkojen mukaan. Perthistä löytyi muunmuassa mudassa ryömimistä, jäävedessä sukeltamista, kolme metristen seinien yli kiipeilyä, sähköshokkeja ja köysiratoja. Matkan varrella oli myös kaikenlaisia hauskoja opasteita ja kylttejä, sekä vapaaehtoisia huutelemassa kannustuksia juoksijoille. Koko rata oli siis ihan älyttömän hauska! Rankka se myös oli, sitä en kiellä. Me vielä hölkättiin ensimmäiset kymmenen kilometria taukoamatta (esteitä lukuunottamatta siis) niin kyllä siinä alkoi jo loppuvaiheessa lihakset olemaan hieman hellänä. :D Oli myös hauska nähdä kuinka ihmiset olivat panostaneet asuihin. Erilaisia tiimipaitoja tuli nähtyä, kuin myös onezieita, miehiä tutuissa, jne. :D 


Maaliviivan jo näkyessä piti juosta viimeisen esteen läpi: mutaa, heinäpaaleja, vettä, kuoppia, sekä pääosassa 10 000 volttia sisältäviä sähkönauhoja jotka antoivat kivoja shokkeja niihin osuessa. Ja niitä oli tosiaan niin paljon, että olisi täysi mahdottomuus olla ottamatta osumaa. Maaliin päästyä olikin sitten aika mahtava fiilis. Palkinnoksi jokainen kisaaja sai siis headbandin, t-paidan, ja yhden bissen. Jokainen mut tunteva tietää, että mä en hirveemmin olutta juo, mutta pakko kyllä myöntää, että tossa vaiheessa maistu aika pirun hyvältä.





Kokonaisuudessa oli siis aivan mahtava viikonloppu. Meillä meni radassa aikaa vähän reilu 3 tuntia, keskiarvo on muistaakseni 3,5-3,75h. Elikkä ihan hyvä suoritus. Ja pointtinahan tosiaan ei ole suoritusaika, koska kyseessä ei ole kilpailu. Tarkoituksena onkin siis tiimityö ja itsensä haastaminen. Ja kyllä ainakin jokainen kehen mä törmäsin radan aikana toimi tämän mukaan. Kaikki auttoi kaikkia, eikä ketään jätetty yksin. Aivan sama oliko tuttu vai tuntematon. Mä aion siis aivan ehdottomasti juosta tämän vielä uudelleen jossakin, ehkä jo ensi vuonna. :) 




Post a Comment