, , ,

I don't know where I belong / I don't know where I went wrong



Täällä on ollut taas hetkellisesti sellaista tunteiden sekasortoa etten itsekään kestä. Meille oli tulossa uusi au pair kolmen viikon päästä, mutta hän ilmoitti lauantai-iltana, ettei tulekaan. Etsintä siis jälleen käynnissä. Tämä saattaa nyt sitten vaikuttaa munkin aikatauluihin. Perhe toki sanoi, etteivät halua, että otan tästä nyt stressiä vaan että saan lähteä normaalin aikataulun mukaisesti. Mutta enhän mä nyt missään nimessä niitä aio pulaan jättää. Hassuin juttu oli kuitenki se, että mua ei asia oikeastaan haitannut ollenkaan. Mä oon niin kiintyny vauvaan etten kestä. Ja tähän perheeseen muutenkin, sekä pariin muuhun ihmiseen täällä. Niin ja nythän mulla on Annakin täällä. Mä saisin jäädä tähän perheeseen vaikka seuraavaksi puoleksi vuodeksi jos haluaisin. En kuitenkaan tullut Australiaan vain siksi, että kököttäisin koko ajan Moranbahissa. Mun täällä oloaikaa rajoittava viisumi kuitenkin hupenee koko ajan ja pelkästään sen ajatteleminen saa mut lähes oksentamaan. 

Kohta kun me lähdetään jatkamaan matkaa täältä Moranbahista, niin olen sitten ihan virallisesti koditon. Eve kyseli multa just yks päivä, että missä mun osote on sitten kun täältä lähden? Noh, sellaista ei ole. Meillä ei tällä hetkellä ole mitään varmaa suunnitelmaa mitä tapahtuu kuukauden päästä. Muutama idea on, mutta mikään ei ole varmaa. Omalla tavalla mä niin tykkään tästä ajatuksesta, mutta toisaalta taas mä tiedän, että mun sydän tulee taas särkymään täältä lähtiessä. Olen taas päästänyt useamman ihmisen sydämeeni, joille pitää sanoa ainakin väliaikaiset hyvästit. Perthistä lähteminen oli ihan kamalaa ja nyt se sama on jälleen edessä, ehkä vielä pahempanakin. Musta tuntuu, että olen tullut läheisemmäksi täällä muutamien ihmisten kanssa. Ja se, että tää mun pikkuinen ei tule ymmärtämään mun lähtöä, vaan unohtaa mut kokonaan. Ei se enää kasvaessaan muista, että mä olin edes olemassa. Ihan kamala ajatus. Kauanko tälläistä jaksaa? Sitten tähän vielä se ristiriita, että mä en halua palata takaisin mihinkään tai edes jäädä mihinkään. Mullahan oli aluksi tosi vahva suunnitelma Perthiin paluusta, mutta enää en olekaan aivan varma. Mä rakastan Perthiä aivan älyttömästi edelleen ja kaipaan mun perhettä ja ystäviä siellä. Samalla en kuitenkaan halua palata sinnekkään, sillä se tuntuu askeleelta taaksepäin. Mä haluan pitää mun katseen tulevassa.

Miksi elämän täytyy olla näin ristiriitaista? Mä haluan samaan aikaan niin kovasti olla vapaa ja vain reissata maailmaa, mutta samalla haluan asettua jonnekkin, aloittaa opiskelut, löytää työpaikan ja rakentaa kodin. En kuitenkaan voi saada molempia samaan aikaan ja kummankin puuttuminen omalla tavallaan ahdistaa. Tällä hetkellä olen valinnut tämän reissaajan elämän, mutta en mä tätäkään voi ikuisesti jatkaa. Joskus mun on alettava miettimään tulevaisuutta seuraavaa viikkoa pidemmällekkin. Välillä mua mietityttää, että olisinko ollut fiksumpi ja opiskellut ensin ja vasta sitten lähtenyt maailmalle. Toisaalta jos muistelen niitä tunteita Suomessa ennen lähtöä niin ainoa oikea ratkaisu oli kyllä lähteä ja heti. Ei tälläistä jossittelua pitäisi edes miettiä. Tehty mitä tehty ja olen kyllä onnellinen täällä olosta. 

Eniten mua luultavasti stressaa ajatus mun viisumien loppumisesta ja Australiasta lähtemisestä. Mä en tahdo. Samalla kuitenkin ymmärrän sen, että suunnitelmat yliopistosta ei täällä voi toteutua. Ja mä en halua tinkiä niistäkään. Tää on nyt taas niin lapsellista "miksi en voi saada kaikkea" kitinää, mutta nimenomaan, miksi? Samalla mietin kuitenkin, että hitto vie mä oon Australiassa elämässä unelmaani. Näkemässä maailmaa ja nauttimassa elämästä. Silti vaan valitan? Mä en halua tulla Suomeen, mutta kuitenkin ikävöin mun rakkaita (ja ruisleipää). Mä tunnen itseni helvetin itsekkääksi, että otin ja lähdin toiselle puolelle maailmaa ja sitten vielä ilmoitan, etten tahdo edes tulla takaisin. Niin ja sitten vielä valitan siitä. 

Juttelin just yhden kaverin kanssa joka komensi vaan menemään virran mukana ja että kaikki kyllä selviää. No sitähän mä teenkin mutta ei se muuta sitä faktaa, että mä satutan itseäni matkalla. Satuttaisin kyllä varmaan vielä enemmän jos olisin Suomessa. Samalle ihmiselle puhuessani totesin, että saattaisin jäädä nyt Moranbahiin pidemmäksi aikaa, jos muilla ei olisi takarajaa koko Australiassa ololle. Mikään ei oikeasti ole ahdistavampaa, kun se, että sulla on päivämäärä lähdölle. Vaikka se onkin yli vuoden päässä, se on olemassa. Ja sillä taas ei ole mitään merkitystä kuinka vakaan elämän mä tänne rakentaisin, kun se päivä koittaa mun on lähdettävä maasta. Ehkä sen takia mä just en halua pysähtyä mihinkään liian pitkäksi aikaa, kun pelkään rakentavani jotain kestävää, joka sitten kuitenkin murenee käsiin? Ja sekin että mihin mä sitten lähden? Suomi ei ole suunnitelmissa, joten luultavasti seuraavassa paikassa on taas sama homma. Viisumit tai muut jutut rajoittamassa vapautta ja tulevaisuutta. Että mä olen niin kateellinen niille ihmisille jotka on ulkomailla ja vain potee koti-ikävää. Siihen on kuitenkin yksinkertainen ratkaisu. Mitäs teet tässä tilanteessa? 

Just my thoughts (complaining) about my life and traveling etc right now. Can't be bothered on translating the whole thing in english now sorry. The picture really describes how I feel right now.



“My dear,
Find what you love and let it kill you.
Let it drain you of your all. Let it cling onto your back and weigh you down into eventual nothingness.
Let it kill you and let it devour your remains.
For all things will kill you, both slowly and fastly, but it’s much better to be killed by a lover.
~ Falsely yours"

― Charles Bukowski

5 comments

  1. Moi! Oon seurannut sun blogia kauan ja kadehtinu, haaveillu ja suunnitellu elämää australiassa. Jutellu perheiden kanssa, lukenu blogeja ottanu selvää, ettiny kokemuksia. Yhtäkään negatiivista tarinaa en australiasta tiedä ja tuntuu että au pairitki elää siellä sitä no worries-elämää. Noi samat ajatukset pyörii mun päässä jo ennen perhettä ja ennen lähtöä. Tää oli just se mitä tähän väliin tarvin! Omat ajatukset myös jonkun muun sanomana ja ajattelemana! Tää on outoa koska ei tunneta ja mä olen Suomessa vasta tekemässä elämää mullistavia päätöksiä. Tää postaus oli ihana, tyhjentävä js hyvin kirjotettu. Silti haluisin niiin paljon lisätietoa sun ajatuksista, mutta en tiedä mistä alottaisin kysymään : o En kuitenkaan tiiä susta mitään ja menee blogitkin sekasin et kuka nyt kokikaan ja mitä, mutta tää postaus säväytti niin paljon, et voisinkoha laittaa sulle viel sähköpostia ja kysellä lisää? Ymmärrän toki jos haluat jättää miettimisen ja murehtimisen tähän, mutta et usko miten tärkeetä se ois mun syksyn päätösten kannalta. Mut vielä, muista että asioilla on tapana järjestyä, edelleen se no worries kantaa vielä pitkälle! ♥

    ReplyDelete
  2. Vitsit! Edellinen kommenti vei sanat suusta! :D Oon seuraillu sun blogia jo pidemmän aikaa koska oon ite lähdössä Australiaan au pairiksi syyskuussa. Lentolippu on jo ostettu ja lähtöpäivä sen kun lähestyy! Pelottaa ja jännittää aivan hulluna ja sun blogi on kyllä auttanu hurjasti! On ihana lukea sun arjesta ja innostua kaikesta mitä siellä teet. Toisaalta on myös hyvä lukea tällaisiakin ajatuksia. Mä nimittäin oon hakenut nyt yliopistoon ja jos hyvin käy, niin vuoden päästä ausseista palatessa mulla odottaa täällä opiskelupaikka.. Mutta toisaalta en tiedä että millanen ite oon vuoden päästä kun pitäis suomeen palata. En tiedä nyt taas että mitä selitän, ajatukset aivan sekasin koska lähtö lähenee ja alan tajuta että jätän elämäni ja kaiken tänne, oon innoissani ja sitä haluun mutta on se pelottavaa.. anyway pointti oli että blogis on mahtava! Just keep going! :D
    Ja jos sulla on aikaa ja halua niin mulle saa vinkkailla kaikkea pakkaamisesta (en tosiaankaan oo normaalistikaan hyvä pakkaamaan, joten pakkaapa sitten vuodeksi..xd) aussikulttuuriin, matkustamiseen, koti-ikävän hoitoon ja muuten vaan jakaa ajatuksia au pairiudesta ausseissa :)

    En mitään aupair-blogia alota mutta nykyisen yritän pitää ausseissakin elossa :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Siis mitä ihmettä en ikinä ois odottanu mitään tälläsiä kommentteja. Ihana kuulla, että ihmiset oikeesti lukee näitä mun juttuja ja että ne jopa koskettaa jotakuta. Minnepäin Australiaa sä oot matkalla? =) Mulla on iteasiassa luonnoksissa muutamia postauksia au pairiudest ja muista, niin yritän niitä nyt saada sit muutaman viikon sisään ulos jos kerran kiinnotusta löytyy. Valitettavasti koti-ikävään en osaa kommentoida, kun itse en ole sitä kokenut. Kiva kuulla että seurailet ja onnea sun tulevalle reissulle! :)

      Delete
  3. Elämä sattuu aina, menitpä sitä päin tai pakoon. Kipuilu, epävarmuus ja aidan toisella puolella väikkyvän epävarman paremman tulevan toivo kuuluvat siihen myös. Vapaus on ihmisen sisällä oleva olotila. Vapaa voi olla myös paikalleen asettuessaan, rajatuksi ajaksi tai iäksi, kun sen valinnan tekee itse eikä pakosta. Aika loppuu aina kesken.

    ReplyDelete