, ,

Shark dive

Olen tätä tekstiä yrittänyt kirjoittaa jo joulukuusta lähtien, mutten ikinä ole osannut pukea kyseistä kokemusta sanoiksi. Enkä kyllä osaa nytkään. Jotain aivan uskomatonta nähdä yksi maailman pelätyimmistä saalistajista omin silmin. Itse kävin sukeltamassa Port Lincolnissa, Calypso Star Chartersin häkissä, ja en voi muuta kuin kehua kyseistä paikkaa ja järjestäjää. Antaa kuvien puhua puolestaan. Suurin osa kuvista on minun tai sukelluksella tapaamani kaverin nappaamia. Myös ne, joissa on calypson leima, muutamaa lukuunottamatta.





Siis onhan ne aika upeita eikö? Niiden liikkumista oli kyllä maagista ihailla veden alla. Mulla kävi myös älytön tuuri, sillä sukelluksen loppuvaiheessa yksi pedoista päätti hyökätä häkkiä kohtaan, suoraan mun naaman edessä. Katsoin vielä parhaillaan toiseen suuntaan, käänsin päätäni ja sieltä se tuli pirun kovaa vauhtia kohti. Kerkesin juuri ja juuri nojata taaksepäin, ennenkuin toisen nokka tunki häkkiin sisään. Moni olisi tässä vaiheessa varmasti ollut peloissaan, mutta mun päässä vain liikkui että voi kumpa vain voisin koskettaa sitä. (Tiedän että tämä ei missään nimessä ole sallittua tai aiheellista, joten sen takia en niin tehnyt vaikka halusinkin.) Ihan uskomaton fiilis oikeasti nähdä niiden liikkeet ja kuvitella miltä ne näyttäisi oikeasti saalistaessaan. Mun yksi unelmista olisi törmätä näihin kavereihin ihan vapaasti sukeltaessa. Sukelluksen jälkeen olin koko illan niin älyttömässä huumassa, etten tainnut olla kykenevä yhteenkään keskusteluun johon eivät valkohait liittyneet. Voi tyttöparkoja, olin varmaan aika rankkaa seuraa. :D Ehdottomasti yksi rakkaimmista muistoista ja kokemuksista tähänastisen elämäni varrelta.


Se mikä sai minut vihdoin tämän postauksen kasaamaan oli tämä kohtaaminen viime viikolta. Kaikki on jo varmaan jo kuullut kuinka aussisurffari pääse tekemään lähempää tuttavuutta ilmeisesti juurikin valkohain kanssa Etelä-Afrikassa surffikisoissa? Tilanteesta kuitenkin täysin naarmuitta ulos kävellen. Uskomaton tapaus ja kukaan meistä ei koskaan tule tietämään, mitä kyseisen hain päässä liikkui kun meni Mickiä tervehtimään. Tapaus todistaa hyvin sitä uteliaisuutta ja älykkyyttä, joka näistä olennoista huokuu.

3 comments

  1. Heippa! Tämä ei nyt liity postaukseen mutta olisin halunnut kysyä, että kun teit raodtrippia outbackissa niin olisitko tehny sitä ilman 4wdrivea? Jos joskus on aikaa jne. niin olisi kiva kuulla sun suosikki paikkoja tolta reissulta ja siitä mikä oli näkömisen arvosta :-) ps ihana blogi

    ReplyDelete
    Replies
    1. Öö nyt on paha kysymys. Se riippuu kai ihan siitä että mitä itse haluaa tehdä/nähdä. Kyllä mekin ihan perus farmaria harkittiin, mutta sitten tuuri kävi ja saatiin toi cruiseri ja siitä ei oltais kyllä luovuttu mistään hinnasta sen jälkeen kun se saatiin. Kyllä se siis periaatteessa onnistuu, mutta jotkut paikat kyllä jää sitten näkemättä. Esim paikka mistä aiemminkin postasin, palm valley, olisi ollut unelma vaan. :D Ja joo tarkotus olis vielä postailla vanhojakin juttuja reissusta kunhan vaan saan sen aikaiseksi. Kiitos kommentista. :)

      Delete
  2. Kiitos vastauksesta! :-)

    ReplyDelete