Say something, say something, Something like you love me


Heippa hei! Olen jo kiiruhtamassa töihin, mutta ajattelin pikaisesti tulla päivittämään parit kuvat eiliseltä vapaapäivältä. Tällä kertaa päivän agenda oli niinkin yksinkertainen kuin lukeminen. Eräs minulle todella tärkeä henkilö on nimittäin kirjoittanut kirjan, ja hän vihdoin lähetti version minulle luettavaksi. Päivä meni siis tätä tekstiä lukiessa ja korjailuehdotuksia/virheitä bongailessa. 



Illalla kävin viereisessä kauppakeskuksessa metsästämässä uutta meikkivoidetta ja mukaan tarttui Nation purkki (hiphei eläinkokeettomuudelle). Pistin kyllä juuri tököttiä naamaan, ja kivasti taidettiin mulle myydä aivan liian tumma väri. =/ Noh, onneksi se ei paljoa kukkaroa rokottanut ja kohtahan se on kesäkin tulossa. Muuten en tainnutkaan sen kummempia saada aikaiseksi. Lueskelun hoidin pääosin yhdessä mun vakkarikahviloista, joten nappasin siinä matkanvarrella muutaman kuvan näistä mun huudeista. Tältä täällä siis näyttää. Mulla oli kyllä kamerassa asetukset ihan miten sattuu ja näistä kuvista tuli jotenkin tosi harmaita ja ankeita, oikeasti oli todella kaunis päivä.

Vaikka kovasti toitotan Gold Coastia vihaavani, niin on täällä kyllä ihaniakin asioita. Mikä olisikaan parempaa, kuin se että voit halutessasi kävellä töihin rantaa pitkin?

Post a Comment