,

They want to buy my pride, but that just ain't up for sale


Tämän päivän ohjelmassa on ollut joogaa, Burleighlla kaverin kanssa lounastamista ja ruokaostoksilla käyntiä. Ruokakauppaan mennessäni koinkin aikamoisen shokin, sillä koko pirun keskus oli laajentunut varmaan kolmanneksella ja täynnä ihmisiä. Lähikauppanihan sijaitsee Pacific Fairissa, jossa on remontti käynnissä. Paikasta on tulossa kai yksi Queenslandin suurimpia, ja tänään siellä oli avattu jälleen kasa liikkeitä. No, mun ruokaostokset ajelivat vähän sivuraiteille ja kävelin kotiin uusien lenkkareiden ja ekotuotteiden siivittämänä. Lenkkarit mulla on kyllä ollut hankintalistalla jo ikuisuuden, joten tämä hairahdus sallittakoon.



Kuvissa näkyykin toinen herätysostos. Kävelin muutama päivä sitten kotiin töistä, ja kurkkasin tavalliseen tapaani läheisen designkaupan ikkunaan. Siellä koristeli maailman ihanimmat koristetyynyt joista en vaan saanut silmiäni irti. Seuraavana aamuna olinkin puoli tuntia aukeamisen jälkeen niitä kotiuttamassa. Vain yksi lähti kuitenkin mukaan, sillä valmistajalta oli vielä muutama toinenkin malli, joita jään odottelemaan. Paikka oli muutenkin todella mielenkiintoinen ja hämmennyksekseni löysin esimerkiksi puolalaisen suunnittelijan tuoleja, jotka olivat ihan täysiä Artek kopioita. Myös kopioita Starckin Ghosteista löytyi ja uskomattominta niissä oli vielä se, että ne valmistetaan samalla tehtaalla kuin Ghostit? Mitä ihmettä. Liikkeessä vierähti reilusti yli puoli tuntia, siinä omistajien kanssa skandinaavisesta suunnittelusta höpötellessä. Muistan aina pienenä katsoneeni viikonloppuaamuisin sisustus ja muodonmuutos ohjelmia aivan innoissani, ja tuohon aikaan unelmoinkin sisustussuunnittelijan/sisustusarkkitehdin urasta. Edelleenkin voisin kyseiselle alalla itseni kuvitella. Äitini on yhdeltä ammatiltaan teollinen muotoilija ja toiminut myös käsityöläisenä. Kotona on aina siis arvostettu laadukasta muotoilua, vaikkei sitä olekaan aina kyetty hankkimaan. Sieltä liekö kiinnostus itselleenkin kehittynyt. En millään malta odottaa sitä, kun pääsen omaa kotia joskus remontoimaan ja sisustamaan. Ehkä jopa rakentamaan?


Tämän päivän uutiskynnyksen ylittävin asia on kai kuitenkin se, että mun tytöt ovat parhaillaan lentokoneessa kohti Saksaa. Yli puoli vuotta jo siitä kun oltiin Sydneyssä sanomassa heippoja toisillemme. Tähän asti ollaan kuitenkin oltu samassa maassa vaikka eripuolilla, kyetty tekstailemaan ja soittelemaan lähes milloin vain. Vaan eipä enää. Tuntuu siltä, kuin olisin menettänyt tytöt nyt lopullisesti, vaikka niinhän ei tosiaan ole. Annasta etenkin tuli kuin perheenjäsen kuluneen kahden vuoden aikana. Oli joku tälläkin mantereella, joka oikeasti ymmärtää minua ja kulttuuriani. Johon voin luottaa täydestä sydämestäni ja tietää, että minulla on aina paikka johon mennä mikäli tarve tulee. Nyt sellaista ihmistä ei enää ole, ja olihan se kieltämättä kova isku. Vaan ompa tässä ennenkin pärjätty. Toivottavasti pääsen pian tyttöjä tapaamaan Saksaan. On se aika upeaa, kuinka tärkeitä ja läheisiä joistain ihmisistä voi tulla, vaikka heidän kanssaan viettäisi vain lyhyen osan elämästään.

Post a Comment