I do believe in fairies


Heippa muruset! Mulla oli VAPAA viikonloppu varmaan ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun aloitin duunit Gold Coastilla. Taino, voiko sitä vapaaksi kutsua jos on perjantaina koko päivän töissä iltaan asti ja lauantainakin vielä neljään? No, mulle se ainakin oli! Suomitytöt joista aiemmin mainitsinkin, tulivat taas piipahtamaan ja mä ilmoitin töihin että en muuten ole käytettävissä pariin päivään. Teki niin älyttömän hyvää!



Lähdettiin lauantaina illalliselle Broadyn uuteen ihanaan meksikolaiseen (click!) nauttimaan hyvästä ruuasta ja margaritoista. Ilta jatkuikin sitten vielä muutamalle clubille, josta ryömittiin aamuyöllä uberin välityksellä kotiin peiton alle. Seuraava aamu meni pitkään nukkuessa, kunnes kerättiin itsemme hieman ennen puolta päivää ja suunnattiin Burleighin nauttimaan markkinatunnelmasta ja aamukahvista. Tyttöjen suunnitelmana oli jatkaa matkaa jo sunnuntaina, mutta se suunnitelma oli nähtävästi tehty muutettavaksi. Lähdettiin markkinoilta nimittäin käymään läheisessä kansallispuistossa nauttimassa maisemista, mutta uhkaavasti välkkyvä bensavalo keskeytti ihastelun. Natural Bridgen katselu vaihtuikin vapaalla vuorenrinnettä alas rullailuun. Lisätäänkö tähän vielä perässä ajava moottoripyöräpoliisi? Eihän siinä muuten, mutta kun tyttöjen autossa on vain kaksi paikkaa. Oma istuimeni oli kasa tyynyjä ja laukkuja, siellä, missä joskus takapenkki oli sijainnut. Tässä vaiheessa mä jo makasin siellä kaiken tavaran keskellä, kiskoen mitä tahansa peittoja tai riepuja peitteekseni, jotta pääsisimme vilahtamaan lain valvovan silmän alta. Hyvinhän siinä kävi ja päästiin kuin päästiin huoltoasemalle asti tekemättä lähempää tuttavuutta virkavallan kanssa. Takaisin puistoon suuntaamineen ei enää onnistunut, silä kello näytti jo uhkaavia lukemia, ja meidän piti kiiruhtaa takaisin kotiin valmistautumaan kavereiden grillibileisiin. Tämäkään tosin ei mennyt kuin elokuvissa, ja päädyttiin suihkun sijaan istumaan Colesin kahvilassa puolitoista tuntia ihmisiä stalkkaillen. Peoplewatching, onko tälle jotain fiksumpaa suomen kielistä termiä? Coleshan on siis Aussien K Supermarket, että oli meilläkin kahvilavalinnat. Okei, rehellisyyden nimissä meidän piti pikaisesti napata kaupasta jälkkäriä kavereille viemiseksi, siksi Coles. Tuomisten ostamisen sijaan ostettiinkin tosin kakkupalat omaan napaan vedettäviksi siinä ihmisten kauppakäyttäytimistä arvostellessa. Hups. 


Mä olen vieläkin toipumassa tästä univelasta, mitä tyttöjen visiitti aiheutti. Sunnuntai-iltanakin päädyttiin nimittäin vielä parantamaan maailmaa takapihalla kynttilän valossa viinilasin kera. Taidettiin jälleen kömpiä sänkyyn monta tuntia maanantain puolella. Herättyämme käytiin vielä yhdessä lounaalla Coolangatassa, jonka jälkeen oli aika sanoa heipat ja päästää tytöt takaisin tienpäälle. En kuitenkaan ollut nähtävästi valmis heistä vielä luopumaan, sillä taktisesti unohdin puhelimeni autoon, ja tytöt joutuivat vielä ajamaan takaisin Mermaidille sitä palauttamaan. Mä siis istuin bussissa kotia kohti ja tytöt ajoivat perässä mun puhelimen kanssa. :D Suunniteltu kello seitsemän lähtö muuttuikin seitsemääntoista, ikuisten kommellusten siivittämänä. Niin kerroinko mä jo siitä, että onnistuttiin me sitä vuokra-autoa ruttaamaankin tämän viikonlopun aikana? No, ei siitä sen enempää. Kiitos ihanat kun tulitte taas käymään mun elämää piristämässä. <3

Post a Comment