Mount Warning

Tämäkin viikonloppu meni niin kovasti touhutessa, ettei aikaa kotona istumiseen ollut. Menoa riitti ruokamarketeista rannalle ja jopa ihan oikeaan saunaan asti! Löysin vihdoin myös asunnon, ja muutto on edessä ensi viikonloppuna. Muutan kolmanneksi kimppakämppään aussipojan ja japanilaisen tytön kanssa. Sijainti ei mennyt kuin pikkuisen ohi mun ideaalista alueesta, mutta eipä harmita kyllä yhtään. Raitiovaunulle, sekä rannalle kävelee kumpaankin kolmisen minuuttia ja meidän resortista löytyy uima-allas. Eipähän tarvitse päntätä neljän seinän sisällä. Tän hetkisiä kämppiksiä tulee kyllä kova ikävä, mutta valitettavsti tänne jääminen ei autottomana yksinkertaisesti onnistu. 

Opiskelujen aiheuttamasta ensimmäisestä paniikistakin on jo selvitty ja tällä hetkellä kaikki tuntuu tosi hyvältä yliopiston suhteen. Jokainen kurssi on älyttömän mielenkiintoinen ja tuntuu koko ajan vain vahvemmin siltä, että olen juuri oikealla alalla.



Palataan kuitenkin toissa viikonloppuun, jolloin kävimme tyttöjen kanssa Mount Warningilla. Mount Warning sijaitsee New South Walesin puolelle, lähellä Queenslandin rajaa, ja tunnetaan paikkana josta näkee auringonnousun ensimmäisenä koko Australiassa. Niinkuin kuvista näkyykin, meiltä jäi tämä satumainen auringonnousu todistamatta ja saimme ihailla sankkaa sumupilveä sen sijaan. Hauskaa meillä oli joka tapauksessa ja jäipähän hyvä syy palata. Liikkeelle lähdettiin kahden aikaan yöllä keretäksemme ajoissa paikalle. Nousu oli koko matkan kohtuullisen helppo, joten huonompi kuntoisetkin uskaltavat hyvin patikoimaan. Hauskin osuus oli ehdottomasti loppupäässä, jossa huipulle täytyi ihan tosissaan kiivetä kivistä rinnettä pitkin. Aikaa "vaellukselle" taidetaan suositella neljästä viiteen tuntiin, mutta meillä ei kyllä mennyt kuin reilu kolme. Koko nousun saimme taapertaa vesisateessa, mutta se loi vain tunnelmaa. Tunsinpahan käveleväni ihka oikeassa sademetsässä. Matkalla nähtiin myös vaikka minkälaisia luontokappaleita, kalkkunoista kiiltomatoihin.


En tiedä olenko blogissa edes maininnut, mutta olen onnistunut välttämään kaikki iljettävät hämähäkit aivan uskomattoman hyvin viimeisen parin vuoden aikana. Huntsmaneihin on toki tullut  muutamaan otteeseen törmättyä, ja tulipahan yksi sellainen Sydneyssa keitettyä elävältäkin. Voitte  vain kuvitella sen tunteen, kun kävelin pimeää metsäpolkua pitkin taskulampun valossa ja huomaan jotain liikettä edessäni. Ei mennyt kauaakaan kun aivoni rekisteröi kyseisen liikkeen about kämmeneni (ilman sormia) kokoiseksi hämähäkiksi, joka kirjaimellisesti HYPPI suoraan minua kohti. Sekunnin sadasosassa olin kääntynyt ympäri ja lähtenyt kiljuen juoksemaan pakoon. Tytöt toki reaktioini nähdessään rupesivat huutamaan ja juoksemaan vähintäänkin yhtä kovaa, ja siinä me sitten koko konkkaronkka paineltiin mäkeä alaspäin hirveän mekkalan saattelemana. Kun vihdoin tajuttiin pysähtyä (ja tytöt sai tietää että kyseessä ei ollutkaan käärme) saatiin melko hyvät naurut aikaiseksi. Itse kävin edelleen ihan ylikierroksilla kohtaamisesta ja kuvailin tilannetta tytöille, kun tunsin jonkin pienen olennon iskeytyvän nilkkaani. Aiempi kiljumisen ja hyppimisen määrä jäi nopeasti kakkoseksi, kun kuvittelen hirviömäisen hämähäkin tulleen hakemaan mut. Jackie sai kuitenkin  onneksi huudettua mun kiljumisen yli: "HELENA SE OLI SAMMAKKO". Oh well.. :D


Kun oltiin selvitty elossa tappajahämähäkkien valloittamalta vuorelta, suunnattiin Currumbiniin aamupalalle. Itse en ole yleensä surffiklubien ystävä, ruuan laadun ja palvelun tason vuoksi. Currumbin ei tehnyt näiden suhteen poikkeusta, mutta maisemat oli yksinkertaisesti niin kauniit, että varmasti tulee mentyä toistekin. Ei ole mitään parempaa kuin istua aamu auringossa patikoinnin jälkeen ja ihailla merta ja surffaajia. Aamupalan jälkeen käytiin vielä itsekin pulahtamassa meressä virkistäytymässä. Väsymys alkoi kuitenkin hiljattain painaa päälle, ja käännettiin auton nokka kohti kotia ja päikkäreitä. Aika täydellinen sunnuntai minun makuuni. :)

Post a Comment